Minä ohjaan pientä lauttaani elämän virrassa.
Katselen kuinka tummaviittainen Kharon houkuttelee käsi ojossa matkalaisia omalle purrelleen. Tiedän, että siellä hän odottaa minuakin, mutta vapaaehtoisesti en hänen lautalleen lähde. En ennen kuin tullaan noutamaan.
Elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Ei kenenkään elämällä, ei yhtään mitään. Ehkä ihmisen tarvitsee oivaltaa olevansa kourallinen tyhjänpäiväistä tomua, voidakseen olla muutaman henkäyksen ajan vapaa ja onnellinen. Voidakseen nauttia niistä pienistä unohduksen hetkistä, jolloin elämän valtakunnan kaksi hirmuhallitsijaa, kärsimys ja kuolema kääntävät hetkeksi selkänsä.
Katselen kuinka tummaviittainen Kharon houkuttelee käsi ojossa matkalaisia omalle purrelleen. Tiedän, että siellä hän odottaa minuakin, mutta vapaaehtoisesti en hänen lautalleen lähde. En ennen kuin tullaan noutamaan.
Elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Ei kenenkään elämällä, ei yhtään mitään. Ehkä ihmisen tarvitsee oivaltaa olevansa kourallinen tyhjänpäiväistä tomua, voidakseen olla muutaman henkäyksen ajan vapaa ja onnellinen. Voidakseen nauttia niistä pienistä unohduksen hetkistä, jolloin elämän valtakunnan kaksi hirmuhallitsijaa, kärsimys ja kuolema kääntävät hetkeksi selkänsä.
Maailmassa on kuitenkin laitonta olla onnellinen ja huoleton. Se on kerta kaikkiaan vastoin elämän lakeja. Aivan varmasti siitä sakotetaan, laitetaan vankilaan tai annetaan kuolemantuomio. Minulla on kontollani pitkä rikoslista vastoin näitä lakeja elämisestä ja toimimisesta. Luulen saavani vielä maksaa siitä.
Olen itsekin kärsinyt, mutten vielä liikaa luovuttaakseni. Olen suvannossa ja huopaan. Katselen voimattomana, kuinka Styxin virran rannoilla kahlaaville läheisilleni tapahtuu pahoja asioita enemmän kuin laki sallii. He eivät halua tai voi tarttua avuksi ojentamaani puusauvaan, jolla ohjaan lauttaani. En voi heille mitään, sillä en ole jumala.
Näen kuinka ihmiset ovat pahoja toisilleen. He aiheuttavat tietoisilla ja tiedostamattomilla teoillaan jatkuvasti kärsimystä. En halua itse olla sellainen, enkä halua tyrkkiä ketään kohti Tuonen virtaa. En myöskään halua olla monien ihmisten kanssa tekemisissä tai kiintyä heihin, sillä mitä suurimmalla varmuudella he ovat vain uusia kärsimyksen lähteitä. Joko kärsimyksen aiheuttajia tai sen uhreja, joita sitten katselen suruissani ja voimattomana. He vetävät helposti toisetkin mukanaan pinnan alle.
Jonnekin minunkin on sydämeni purettava. Olkoon tämä se paikka. Täällä en anonyymina ja kirjoitusteni kohteet nimettöminä pitävänä loukanne ketään. En kirjoita Sinusta. Kirjoitan samalla kaikista ja en kenestäkään.
Luvassa synkkiä ja surullisia, ihminen ihmiselle susi -tarinoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti