Vanha ystävä rivien välistä

Vanha ystävä jäi elämän virrassa kauas yläjuoksulle. Hän rakensi majansa rannalle. Minä jatkoin matkaani, enkä aio vieläkään pysähtyä kuin hetkeksi leiriytymään.

Vanhasta ystävästä ei kuulunut aikoihin mitään. Sitten hän otti yhteyttä. Tavallaan ilahduin, joten vastasin, vaikken ollut häntä ikävöinyt. Huomasin ajan ja kokemusten luoneen välillemme melkoisen kuilun. Hän oli jäänyt paikoilleen turvalliseen lahdelmaan. Minä olin puolestani laskenut koskea niin, että vesi lensi ja pää paukkui eskimokäännöstä tehdessä pohjan kiviin. Se ei kuitenkaan mielestäni haitannut vastarannalta toiselle huutelua.

Huomasimme pian olevamme elämästä hyvin eri mieltä. Huomasin kehittyneeni monissa asioissa ystäväni edelle ja pysyneeni ajan hermolla siinä, missä hän oli jämähtänyt jääräpäisesti menneisyyteen. En koskaan huomautellut tästä hänelle keskustelujemme aikana, vaan pidin ajatukseni omana tietonani. Kunnioitin hänen elämäänsä, työtään ja mielipiteitään, koska ne olivat hänen näköisiään. Luulin, ettei mielipide-eroille tarvitse antaa sen suurempaa merkitystä.

Olin väärässä. Eroavaisuutemme yllyttivät ystävääni ruotimaan minua monestakin asiasta. Kritiikki tuli pistoina rivien välistä, ystävällisen hymyilevän naamion takaa. Eikä hän suinkaan mitään pahaa tarkoittanut, ei tietenkään. Vain minun parastani kypsillä ja aikuismaisilla neuvoillaan.

Elämäntyylini oli hänen mielestään säälittävä. Kapinoimiseni ja muottiin mahtumattomuuteni turhaa pyristelyä. Hankkimani tutkinto pelkkää ajanhukkaa, jonka saattoi kuitata muutamalla halveksivalla huomautuksella. Työni näpertelyä, jossa en hänen mielestään edes pärjännyt hyvin, monet muut kun tekivät kyseisen työn niin paljon paremmin.

Sillä, että olin tyytyväinen itseeni ei ollut merkitystä. Olin kuitenkin tyytyväisyyteni vääryydellä ja keinottelulla hankkinut.

En vastannut ruotimiseen, mutta huomautin alentuvasta asenteesta. Oli hiljaista pitkän aikaa. Sitten alkoi taas piikkien sade, mairean hymyn takaa.

Minä suren ystävääni. Hän on päästänyt itsensä lahoamaan sisältä päin. Häneltä ei todellakaan puutu mitään muuta, paitsi kaikki se mitä minulla on. Ja sitähän minä en voi hänelle antaa, vaikka tahtoisinkin. Enkä edes tahdo.

Elämän ja Tuonelan virta

Minä ohjaan pientä lauttaani elämän virrassa.

Katselen kuinka tummaviittainen Kharon houkuttelee käsi ojossa matkalaisia omalle purrelleen. Tiedän, että siellä hän odottaa minuakin, mutta vapaaehtoisesti en hänen lautalleen lähde. En ennen kuin tullaan noutamaan.

Elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Ei kenenkään elämällä, ei yhtään mitään. Ehkä ihmisen tarvitsee oivaltaa olevansa kourallinen tyhjänpäiväistä tomua, voidakseen olla muutaman henkäyksen ajan vapaa ja onnellinen. Voidakseen nauttia niistä pienistä unohduksen hetkistä, jolloin elämän valtakunnan kaksi hirmuhallitsijaa, kärsimys ja kuolema kääntävät hetkeksi selkänsä.

Maailmassa on kuitenkin laitonta olla onnellinen ja huoleton. Se on kerta kaikkiaan vastoin elämän lakeja. Aivan varmasti siitä sakotetaan, laitetaan vankilaan tai annetaan kuolemantuomio. Minulla on kontollani pitkä rikoslista vastoin näitä lakeja elämisestä ja toimimisesta. Luulen saavani vielä maksaa siitä.

Olen itsekin kärsinyt, mutten vielä liikaa luovuttaakseni. Olen suvannossa ja huopaan. Katselen voimattomana, kuinka Styxin virran rannoilla kahlaaville läheisilleni tapahtuu pahoja asioita enemmän kuin laki sallii. He eivät halua tai voi tarttua avuksi ojentamaani puusauvaan, jolla ohjaan lauttaani. En voi heille mitään, sillä en ole jumala.

Näen kuinka ihmiset ovat pahoja toisilleen. He aiheuttavat tietoisilla ja tiedostamattomilla teoillaan jatkuvasti kärsimystä. En halua itse olla sellainen, enkä halua tyrkkiä ketään kohti Tuonen virtaa. En myöskään halua olla monien ihmisten kanssa tekemisissä tai kiintyä heihin, sillä mitä suurimmalla varmuudella he ovat vain uusia kärsimyksen lähteitä. Joko kärsimyksen aiheuttajia tai sen uhreja, joita sitten katselen suruissani ja voimattomana. He vetävät helposti toisetkin mukanaan pinnan alle.

Jonnekin minunkin on sydämeni purettava. Olkoon tämä se paikka. Täällä en anonyymina ja kirjoitusteni kohteet nimettöminä pitävänä loukanne ketään. En kirjoita Sinusta. Kirjoitan samalla kaikista ja en kenestäkään.

Luvassa synkkiä ja surullisia, ihminen ihmiselle susi -tarinoita.